OTA YHTEYTTÄ

Musiikin masterointi

Viimeinen silaus biiseillesi.

Musiikin masterointi

Masterointi on viimeinen vaihe audiotuotannossa ennen teoksen julkaisua. Masteroinnin tarkoitus on taata se, että teos soi tasapainoisesti kaikissa mahdollisissa kuunteluympäristöissä ja täyttää teknisesti eri medioiden speksit (fyysiset mediat sekä digitaaliset alustat kuten Spotify, YouTube, Tidal jne.).

Masteroinnissa voidaan esimerkiksi vaikuttaa biisin dynamiikkaan ja sävyyn, jotta lopputuloksena kappale potkii ja sointuu sille parhaalla mahdollisella tavalla. 

Masterointi ei ole miksaamista, eli biisin eri instrumenttien keskinäistä voimakkuutta ei tässä vaiheessa enää säädetä, poislukien ns. stem-mastering -prosessi, jossa masteroitavaksi toimitetaan valmiiksi miksatut erilliset instrumenttiryhmät.

Interwebbin perustajalla Riku Turusella on kokemusta satojen kappaleiden masteroinnista kattaen lähes kaikki musiikkigenret, mutta erityisen lähellä hänen sydäntään on raskaampi musiikki.

Itse masterointityö suoritetaan nykyajan hengessä etänä. Voit lähettää aineiston meille sähköisesti, jonka jälkeen voimme keskustella toiveistasi tyylisuunnan ja muun suhteen. Saat valmiit masterit niin ikään sähköisesti toimitettuna.

album-art

00:00

Masteroinnin hinnasto

  • 50 € + alv / biisi (tasan tai alle 5 biisin tilaukset)
  • 40 € + alv / biisi (yli 5 biisin tilaukset)

Optiona DDP-image fyysisten levyjen painatusta varten 20 € + alv per albumi tai single.

Hinnat sisältävät tarvittavan määrän muutoskierroksia, niin että olet tyytyväinen lopputulokseen. Ennen työn aloittamista keskustelemme toiveistasi sekä mahdollisista referenssikappaleista. Valmiit masterit toimitamme sinulle sähköisesti latauslinkkinä.

Siirry aineiston lähettämiseen

Ota yhteyttä

Riku Turunen
[email protected]

Kysy lisää tai tilaa

Interwebbi Solutions
[email protected]
Laulunvainionkatu 7 A 7
33800 Tampere
Y-tunnus: 3133828-2 / FI31338282
Copyright © Interwebbi.com